Villi vuoritee

kuuluu salvia ja minttu perheeseen. Se kasvaa yli 2000 metriä korkeilla laitumilla Kreikassa ja Albaniassa. Kun se on kypsä ja kukinta ohi, se kerätään varovasti juuri oikeaan aikaan. Sadon keräävät manuaalisesti alueen paimenet. Osa alueista kerätään myös muulien avulla. Kukat varsineen kuivataan hellästi varjossa, jotta kaikki aktiiviset ainesosat säilytetään. Vuoritee sisältää tehokkaita eteerisiä öljyä.

Jo 80-luvun alussa Engelbert Perlinger (Bio Kingin perustaja) ja Stefan Doll (vihreä ja ympäristöaktivisti) toivat teen Itävaltaan ja se on siitä lähtien ollut arvostettu tee asiakkaiden keskuudessa.

Hinta
3,20 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut

Vuoritee tuoksuu erittäin hyvälle, sillä on kaunis keltainen väri, ja se on arvokas terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Vuoritee ei sisällä kofeiinia, joten sitä voi nauttia mihin aikaan päivästä tahansa.

Käyttö:

1 kupilliseen kiehuvaa vettä lisätään 2 kukkavartta. Anna hautua maun mukaan 2-3 minuuttia. Tarvittaessa mausta hunajalla.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…